Auguststrasse Berliner-Bezirk-Mitte, 2013.

Syksyn lehdet rapisevat vaaleansinisten kenkieni alla. Olemme juuri kulkeneet HDP'n kanssa Augustrassen päästä päähän (1800m) , keskustelleet taiteesta, poikenneet muutamassa tajuntaa laajentavassa galleriassa, maistelleet syys-säähän soveltuvia punaviinejä, löytäneet mielyttävän pienen Italialaisen ravintolan, istuneet alas ja tilanneet.

Berliini on ollut täydellinen, ja visioita on rakenneltu yön pikkutunneille saakka.

Olemme vaatettaneet itsemme sopivan rennosti - mutta koska jossain mielenhäiriössä olin pakannut mukaan Bossin pitkän sadetakin, olin saanut sosiaalisen median kautta pian lähdettyämme uuden lempinimen Der Alte. Koska Herr Doktor Professor (HDP) sointui loistavasti Der Alteen, uudet lempinimet olivat syntyneet.

Sitten itse asiaan.

Tässä pienessä Italialaisessa ravintolassa kehittyi ajatus eventseistä - tarinoista jotka omalta osaltaan saattaisivat hiukan selventää visuaalista matkaa joka alkoi kauan sitten vuonna 1997.

Vuosi on vierähtänyt Berliinin matkasta, joten tästä se nyt vihdoinkin lähtee. Tarinoita teosten takaa. Tarkoituksena olisi kirjata eventsejä vuodesta 1997 vuoteen 2007 - blogi muotoon, pieniä yksityiskohtia ja tapahtumia, niinkuin ne itse muistan, ilman mitään arkistodataa tai kuvapankkia. Hiukan huolestuttaa, koska päällimmäisenä ajatuksena on että en muista mitään.

Täytyy kai antaa sattumalle sen verran tilaa, että istun vain alas ja matkustan vuoteen 1997. Berliinissä brother Jussilan kanssa tuntui ainakin siltä että ne tärkeimmät tapahtumat alkoivat jäsentymään kuin itsestään, antaen merkityksen yksittäisille teoksille, joskus jopa näyttelykokonaisuuksille.

90-luvun alkupuolisko pohjusti tätä kaikkea, Whitby, North-Yorkshire, Andrew Williams, omat pikku identiteettikriisit täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja sen jälkeen. Kirjoittaminen New Yorkissa 1996 ja lopulta uudenvuoden juhlat Lontoossa josta matka jatkui Hampurin kautta ei Berliiniin, vaan Betheliin. Der Alten, Ooberin henkiseen kotiin. Eli ehkä tälläisen oman identiteettikriisin viimeiseen käännekohtaan, josta ei ollut paluuta entiseen.

Laukussani oli 300 sivua tekstiä käsin tehdyin sivumerkinnöin ja koodein (joita en itsekkään kyennyt enää myöhemmin tulkitsemaan)  - oli tarkoitus jatkaa ja kirjoittaa avainromaani valmiiksi.

Myöhemmin 500 sivuinen kaaos sylissäni tiesin aika nopeasti että tätä ei koskaan julkaista, joten teos päätyi originaali sivuina,  pieninä palasina näyttelyihin ja osa kirja raakileesta fyysisesti myös taulujen materiaaliksi.

Pohjat oli rakenneltu. Tiedostamatta, välillä tiedostaen. Sitten alkoi tapahtumaan kaikkea omituista.

Tammikuu 1997. Olin pimeässä Bethelissä ja minulla oli krapula.